Projektinhallinta

Ketterät menetelmät (Scrum, Agile) ovat tärkeä osa  toimituksiamme, joiden avulla varmistamme suunnittelun, toteutuksen, testauksen ja toimituksen luotettavuuden.

Käytämme sähköistä  projektinhallinta/tiimityöjärjestelmää, johon myös asiakkaallamme on pääsy. Tämä mahdollistaa hyvän tiedonkulun projektin eri vaiheissa asiakkaan ja toimittajan välillä. Sähköisen tiedonkulun tärkeys korostuu ketterien menetelmien yleistyessä.

Tarvittaessa voimme toimia myös konsultatiivisessa roolissa asiakkaan edustajana, esim. projektipäällikkönä ohjelmisto- ja järjestelmäkehitysprojekteissa, kolmannen osapuolen ollessa  päätoimittajana.

Suunnittelupalvelujen lisäksi asiakas voi ulkoistaa meille vaikka koko ohjelmistokehityksensä. Ohjelmistoprojektimme voivat kattaa koko tuotekehityksen; tarvemäärittelystä, toteutuksen ja testauksen kautta ohjelmiston ylläpitoon tai vain jonkin osan näistä.

Business Intelligence ja ERP -ratkaisut

Osaajamme ovat tehneet vaativia tietokantaratkaisuja, joihin liittyy esim. tuotannon tiedonkeruun raportteja tai tuotannon tiedonhallintaa ja integrointi ERP järjestelmiin.

Sulautetut järjestelmät

Olemme toteuttaneet erilaisia sulautettuja ohjelmisto- ja järjestelmäratkaisuja. Mm. tiedonkeruuratkaisut, etävalvonta, testaus- ja mittausjärjestelmät.

Mittaus- ja testausjärjestelmät

Laadunvalvonta parantaa tuotannon tehokkuutta ja lopputuotteen laatua. Suurin hyöty automatisoidusta inline -mittaus/testausjärjestelmästä saadaan, kun testattavien tuotteiden määrä on suuri tai tuotteen manuaalinen testaus vie kohtuuttomasti aikaa tai on liian monimutkainen ihmisen tekemänä. Lisäarvoa automatisoidusta järjestelmästä saadaan kun tiedot välitetään muihin järjestelmiin jatkokäsittelyä ja raportointia varten (tietokanta, ERP ja BI ratkaisut).

Asiakasdokumentaatio

Dokumentaation tekeminen palveluista ja tuotteista jää usein asiakkaan vastuulle. Me lupaamme riittävän dokumentaation toimittamistamme palveluistamme. Lähdekoodin dokumentoinnin teemme suoraan käytettävään versionhallintajärjestelmään.

Tuki- ja ylläpitopalvelut

Tarjoamme myös järjestelmien tuki- ja ylläpitopalveluita niin omien toimitustemme kuin kolmannen osapuolen toimittamille järjestelmille. Teeme myös esim. laitteistomigraatioita tai -integraatioita järjestelmästä toiseen.

 

Ota yhteyttä!